OSA 2A
20.12.1996 - Päivä, jolloin liika ajattelu koitui haitaksi

I woke up, morning
I woke up dead today
I aged a thousand years or more
I flinch when you are nice
You kill me with a single word
When angels fuck and devils kiss, I'm sure

I'll bask in your forever
You just waste my time
I want to drag you down, down with me
I wanted to help, to help destroy the world
I wanted to be that, to be that special

Everybody's got a little something to hide, but me
Everybody's got a little someone to crush, but me
I'm living in a human teenage mediocrity
Everybody's got a little someone to trust, but me

I dreamed that I was you
I dreamed your ego died
Sad who loves you more than I do
I know you lied

~*~

Päätin pitää eilisiltaisen välikohtauksen omana tietonani, koska yön yli nukuttuani tulin siihen tulokseen, että olin nähnyt vain pahaa unta. Pystyin selittämään mustelman kasvoissani sillä, että olin kolauttanut yön aikana poskeni sängyn vieressä olevaan teräväkulmaiseen yöpöytään. Haava kädessä hoitui syyttämällä kaikesta tylsää hedelmäveistä, jolla yritin leikata tomaattia kävellessäni unissani, mutta terä lipsahtikin kämmeneeni. Valehtelu oli helppoa, kun jaksoi itse uskoa valheisiinsa. Mutta yksi asia minua jäi häiritsemään. Miksi en saanut mielestäni eräitä tummanruskeita silmiä, joissa oli jotakin selittämätöntä?

Koulupäivä oli piinaavan pitkä ja olin rättiväsynyt kavutessani rappuset kotiovelleni hissin ollessa epäkunnossa. Pelkkä ajatus tunnin kestävästä bussimatkasta oli tuskastuttava ja piti vielä pakata matkalaukkukin. Kyo oli hehkuttanut koko päivän miten hieno luksuslukaali viikonloppupaikkamme oli, mutta en jaksanut innostua moisesta. Halusin vain viettää rauhallisen viikonlopun ihmisiin tutustuen ja ennen kaikkea rentoutua ennen joulua. Muut puhuivat innoisaan joulusuunnitelmistaan ja kuinka he viettäisivät aattopäivän perheidensä parissa. Uruha ja Aoi aikoivat matkata viimeiseksi mainitun mummolaan ja lasketella koko viikon ajan. He pyysivät minut mukaansa kuullessaan, että viettäisin jouluni yksin kotona. Toki muutkin yrittivät saada minut viettämään joulua heidän kanssaan, mutta kaikista mieluiten katselisin jouluohjelmia televisiosta, tuijottelisin ikkunasta lumisadetta ja söisin kaupasta ostettua valmismaksalaatikkoa. Yksin, vain hiljaisuus seuranani.

Kellon viisarien lähennyttyä uhkaavasti viittä, paiskasin asuntoni oven kiinni ja matkustin jälleen toimivalla hissillä pohjakerrokseen. Mukanani oli vain olkalaukku, johon olin mahduttanut kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman. Matka bussipysäkille ei ollut pitkä. Piti vain ylittää vilkasliikenteinen tie ja kävellä kauppakeskuksen ovien eteen, jossa pysäkki sijaitsi. Muutaman minuutin liikennevalojen vihreäksi vaihtumista odoteltuani, pääsin liikkeelle satojen muiden ihmisten kanssa. En tuntenut yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Heillä oli kiire jonnekin. Ehkä perheen luokse tai töihin. Minulla ei ollut kiire. Ei ollut perhettä, eikä töitä, joiden vuoksi stressata. Oli vain yksinäinen Reita miljoonien samassa kaupungissa asuvien ihmisten joukossa.

Bussipysäkillä seisoi kolme tuttua hahmoa vähäisine matkatavaroineen. Die pukeutuneena ruskeaan toppatakkiin, Kai mustassa villakangastakissaan sekä Shinya, joka piteli sylissään vaaleanpunaiseen loimeen puettua pientä koiraa. Dien ja Shinyan välillä näytti olevan meneillään jonkintasoinen väittely.
"Minä lähetän tietokoneellesi sata troijalaisvirusta jos et lainaa minulle rahaa", kuulin punapään uhkaavan Shinyaa, joka puisteli päätään päättäväisesti. Tyypillistä Shinyaa. Hän ei antanut koskaan periksi.
"Die, minä en lainaa sinulle rahaa tupakkaan. Tiedät kyllä mitä mieltä minä olen polttamisesta", vaaleahiuksinen puolustautui totisena, mutta puhkesi hymyyn nähtyään minun saapuvan paikalle.
"Missä muut ovat?" kysyin ihmeissäni, koska bussi lähtisi 17.15 ja kello oli jo yli viiden saapuessani pysäkille.
"Aoi, Uruha ja Kaoru ovat tässä aivan pian. Toshiya lähti Kyon seuraksi ostamaan matkaevästä. Tiedäthän sinä Kyon pohjattoman vatsan", Kai selitti hymyillen.
"Lainaa sinä minulle, Reita? Minä täytin tänään 18 vuotta, joten saan viimein ostaa laillisesti tupakkaa, mutta minulla ei ole rahaa", aneli Die ja risti kätensä rukoukseen. Hän näytti olevan tosissaan.
Päädyin lainaamaan tupakka-askiin tarvittavat rahat ja hetken kuluttua Die juoksi kovalla vauhdilla viereiselle kioskille tekemään tärkeitä ostoksiaan. Shinya tuhahti ja katsoi minua pahasti. Tyydyin kohauttamaan olkapäitäni puolustukseksi. Omatpa oli keuhkonsa.

"Uruha... Minä en jaksa kantaa sinun matkalaukkujasi. En tajua miten kellään voi olla näin paljon tavaraa yhtä viikonloppua varten", Aoi marisi hänen ja Uruhan ilmestyttyä paikalle raahaten kolmea suurta matkalaukkua mukanaan.
"Sain äsken viestin Rukilta. Hän on mennyt jo etukäteen tarkastamaan paikat", Kaoru kertoi seisahtuessaan viereeni odottamaan bussin tuloa. Hänellä oli kädessään putkikassi, joka kilisi kertoen sen sisältävän todennäköisesti alkoholijuomia.
Vielä kaksi ihmistä puuttui. Toshiyasta ja Kyosta ei näkynyt jälkeäkään. Kaoru yritti soittaa molempien kännyköihin - turhaan. Pelkäsimme hetken, että joutuisimme lähtemään matkaan ilman heitä, mutta bussin kurvatessa pysäkille, myös kadonnut parivaljakko ilmestyi paikalle.
"Mikä kesti?" ärähdin äkeissäni Toshiyalle, joka vain hymyili iloisesti vastaukseksi. Muljautin silmänvalkuaisiani, mutta sain hänen hymynsä vain levenemään entisestään.
"Sinä et ehkä halua tietää mitä me teimme", Kyo virnisti pahaenteisesti ja suuteli pienesti Toshiyan poskea. Lehahdin punaiseksi ja jouduin kääntämään katseeni muualle.

"Yksi lastenlippu, kiitos", porukan lyhin jäsen pyysi siniseen virkapukuun pukeutuneelta bussikuskilta. Mies silmäili hetken Kyon olemusta, mutta päästi hänet matkustamaan alennetulla hinnalla.
"Miten hän tekee tuon?" tuijotin silmät suurina Kyota, joka ajoi par'aikaa ihmisiä pois bussin takaosasta.
"Pystytkö sinä muka sanomaan ei noille suloisille kauriinsilmille?" Toshiya kysyi ja iski leikkisästi nyrkkinsä olkapäähäni. Katsoin jälleen pelästyneille mummoille irvistelevää Kyota.
"Täydellisesti", vastasin istuutuessani minulle varatulle penkille, joka oli Kain vieressä. Sain ikkunapaikan, kuten olin toivonutkin.
"Pitikö tuo vikisevä kanankoipi raahata mukaan?" Kyo aloitti valittamisensa, tällä kertaa Shinyan pienestä lemmikkikoirasta. Kai huokaisi vieressäni ja painoi päänsä edessä olevan istuimen selkänojaan.
"Ei Miyusta ole haittaa", Shinya puolusti lemmikkiään. Oikeastaan kanankoipi kuvasti pientä koiraa loistavasti.

"Ette ikinä arvaa minkälaisen viestin Ruki lähetti minulle äsken!" Kaoru uhosi viiden hengen istuttavalta takapenkiltä. Hän heilutteli puhelinta kädessään ja pian luuri vaihtoikin omistajaa.
"Voi paska", älähti Kyo tavatessaan puhelimeen tullutta viestiä. Hän pudisteli surkeana päätään ja ojensi esineen takaisin Kaorulle.
"Mitä nyt?" Uruha kysyi ihmeissään. Kummastelin samaa.
"Rukin serkku tulee viettämään kanssamme viikonloppua", lyhyin kertoi. Pettyneet huokaukset ja älähdykset häiritsivät selvästi muita matkustajia.
"Ei! Ei Miyavia", Kai marisi ja hakkasi nyrkillään edessään olevaa selkänojaa. Kyseisellä istumapaikalla ollut ihminen kääntyi pahoinpitelijäänsä kohti ja näytti tylysti keskisormeaan vastalauseeksi.
"Olisi pitänyt jäädä sittenkin kotiin", Aoikin urputti katsoessaan ikkunalasin ulkopuolella vilisevää kaupunkimaisemaa.
"Mistä te oikein puhutte?" ihmettelin naputellessani sormiani kovia kokeneeseen käsinojaan.
"Miyavi on hieman ylivilkas", Kaoru valotti minulle asiaa. Hyvästi luonnonrauha ja lepo.
"Minun korviani särkee vieläkin viime tapaamisen johdosta. Se jätkä ei pysy sekuntiakaan hiljaa", Kai manasi ärsyyntyneenä. Mietin jo hetken, olisiko pitänyt ottaa korvatulpat varmuuden varalta mukaan.
"Tarkoitat kai takapuoltasi?" virnuili Kyo ja sai pian niskaansa Kain painavan matkalaukun. Muiden nauru yltyi ruskeahiuksisen hyökätessä käytäväpaikaltaan toisen kurkkuun.
"Mitä sinä oikein vihjailet?" Kai kysyi muka ihmeissään lopetellessaan pienempänsä pahoinpitelyä. Ärsyttävä virne ei ollut kadonnut minnekään Kyon kasvoilta.
"Kyllä minä tiedän miksi sinä viihdyit hänen seurassaan pidempään, kuin me muut..." vihjailu jatkui. Nyt Kai oli palannut istumaan viereeni. Hän oli istui hiljaa, mököttäen.
"Kai~", Kyon ääni kuului jälleen takapenkiltä. Minun alkoi käydä nolostunutta Kaita sääliksi, vaikka en tiennytkään missä mentiin.
"Toshiya-rakas, voisitko pitää poikaystäväsi ystävällisesti hiljaisena?" viereiseltä penkiltä karjaistiin ja kaikkien kanssamatkustajien katseet siirtyivät meihin. Myös kuljettajan ote herpaantui ja linjuri ohjautui vahingossa väärälle kaistalle muutaman sekunnin ajaksi.
"Ilman muuta", Toshiya lupasi siepaten Kyon kainaloonsa ja painaen syvän suudelman hänen huulilleen. Käänsin katseeni pois ja hymyilin ikkunaan heijastuvalle peilikuvalleni. He olivat todella suloinen pari.

Kun matkaa oli taitettu yli puolen tunnin ajan syvässä hiljaisuudessa, Kyon pokka ei enää pitänyt, vaan hän alkoi hihittämään hurjasti tarjoillessaan lähellään istuville ihmisille toffeelta näyttäviä karkkeja.
"Ota karkki!" hän sanoi minullekin ja tuputti läpinäkyvässä muovipussissa olevia paperittomia karkkeja käsiini.
"Kiitos", sanoin pitäessäni yhtä hivenen epämuodostunutta yksilöä kädessäni. Selvästi Kyon omatekemiä.
"En suosittele syömään sitä", Kaoru sanoi saaden Kyon hymyn muuttumaan irvistykseksi, kun osa kaveriporukastamme syljeskeli hänen rakkaudella valmistettuja tuotoksia suistaan.
"Tuo on Kyon patentoima likööritoffee", Kaoru virnisti ja sai minut heittämään karkin seinässä roikkuvaan pieneen roskikseen. Yrittivät vielä myrkyttää minut.
"Kyo!" Toshiya karjaisi edelleen yrittäen saada pahaa makua pois suustaan. Hän joi puoli pulloa vettä, mutta valitti edelleen kieltä karvastelevan.
"Mitään en myönnä", lyhyin vastasi ja siirtyi mököttämään takaisin omalle paikalleen.
"Katsokaa! Tuolla on Rukin vanhempien linnoitus!" Kyo oli jälleen äänessä, tosin nyt osoitellen sormellaan ikkunasta näkyvää valkoista kartanolta näyttävää rakennusta.
"Ja Miyavin auto", Kai parahti painaessaan stop-nappulaa. Tosiaan, pihassa oli kirkuvan vaaleanpunaiseksi maalattu urheiluauto.
Bussi liukui pysähdyksiin lähimmälle pysäkille ja hetken päästä koko porukka seisoi pysäkillä tavaroineen päivineen. Aoi jaksoi edelleen valittaa Uruhan ylimääräisistä kantamuksista, mutta alistui osaansa laukunkantajana.

Pysäkiltä oli noin 200 metrin matka kartanon (Kyo kutsui edelleen rakennusta linnoitukseksi) pihalle. Pitkä pihatie oli hyvin hoidettu ja sen molemmin puolin kasvoi korkeita tammia. Katsoin innostuneesti ympärilleni ja henkäisin ihastuneena huomatessani kauempana mäellä laiduntavan lauman lampaita. Siellä ei ollut paljoa lunta. Korkeintaan sentin paksuinen kerros ja laitumella näkyi vihertäviä ruohotupsuja, jotka kokivat kovia joutuessaan villaisten olentojen ravinnoksi.
"Kai!" tuntematon ääni kiljaisi ja siinä samassa keltaiseen huppariin sekä vihreisiin collegehousuihin pukeutunut hintelä poika kirmasi innoissaan luoksemme.
"Voi helvetti. Piilottakaa minut", Kai rääkäisi yrittäen piiloutua selkäni taakse. Ikävä kyllä temppu ei onnistunut, koska silmänräpäyksessä hän joutui minulle tuntemattoman pojan halausten ja suukottelujen kohteeksi.
"Hei, Miyavi", Miyaviksi kutsutun pojan uhri vaikeroi toisen syleilystä. Naurahdin pienesti nähdessäni Kain tuskaisen ilmeen.
"Onko Ruki sisällä?" Kaoru kysyi siirryttyämme seisomaan kartanon portaille.
Paikka oli vaikuttavan näköinen, sekä selvästi hyvin vanha. Pihapiiri oli loistavasti hoidettu ja pieni talvipuutarha kukoisti takapihalla. Kaikkialla oli niin kaunista ja eheää, vaikka olikin talvi.
"Hän on suihkussa", Miyavi vastasi. Kiinnitin vasta silloin huomiota hänen lävistettyihin kasvoihinsa sekä samantyylisiin pinkkeihin hiuksiin, kuten Kaorullakin oli. Heissä oli jonkin verran samaa näköä.
"Voimmeko ottaa samat huoneet, kuin viimeksikin?" Kai varmisti, mutta selvästi häneen silmänsä iskenyt poika ravisti päätään.
"Osa huoneista on remontissa tulevaa hotellipalvelua varten, joten meillä on käytössämme...", Miyavi pysähtyi laskemaan huoneiden määrää sormillaan.
"Kuusi huonetta!", hän hihkaisi laskutoimituksen jälkeen. Katsoimme nolostuneina toisiamme, miettien miten jakaisimme huoneparit.
"Ei, Daisuke! Minä en aio jakaa huonettani kanssasi", Shinya parahti äänekkäästi koira sylissään. Huomasin Dien virnuilevan viekkaasti hänen vieressään. Voi jestas, lisää epämääräisiä parisuhteita.

"Tämä on yhdelle hengelle", Kaoru selosti astellessaan sisään valkoisilla huonekaluille sisustettuun huoneeseen. Kaikkialla oli siistiä ja jotenkin liian... puhdasta.
"Mistä me taiomme sinulle huoneen?" Miyavi mietiskeli ja rapsutti pinkkiä hiustupsuaan ajatuksissaan. Hänen otsalleen oli ilmestynyt muutama ryppy.
"Haa! Rukin huoneessa on tilaa", tilanne päättyi mitä oudoimmalla tavalla. Joutuisin nukkumaan täysin vieraan henkilön kanssa samassa huoneessa.
Kävelin ylikierroksilla käyvän Miyavin perässä pitkin punaisella kokolattiamatolla päällystettyä käytävää. Vaaleanruskeilla seinillä oli maalauksia aatelisen näköisistä ihmisistä.
"Nuo ovat minun sukulaisiani", edelläni kävellyt selitti ylpeänä ja teki pienen kumartavan liikkeen erään maalauksen kohdalla. Talussa oli kruunupäinen mies, jolla oli valkoinen parta ja itsetietoinen hymy kasvoillaan.
"Tässä on huoneesi. Levittäydy ihan rauhassa, niin minä etsin Rukin käsiini ja selitän tilanteen hänelle", Miyavi lupasin ja katosi paikalta hilpeän hyräilyn vauhdittamana.

Astuin sisään rajusti muista näkemistäni poikkeavaan huoneeseen. Muualla väreinä oli ollut valkoista ja muita vaaleita sävyjä, kun taas Rukin huoneen sisustus koostui tummista väreistä. Parisänky oli päällystetty viininpunaisella päiväpeitolla ja huoneen lattiaa peittävä matto oli punaruskea. Kaapit olivat tehty selvästi mahongista ja niiden punertavia sävyjä täydensi tummanpunaiset verhot.
Raahasin laukkuni pienen lipaston eteen ja tarkistettuani sen olevan tyhjä, aloin heittelemään tavaroita sikin sokin laatikoihin. Pian laukku oli tyhjennetty kaiken maailman härpäkkeestä ja huokaisten istahdin pehmeälle matolle.
"Hei", käheä ääni kuului selkäni takaa. Vilunväristykset kulkivat selkäpiitäni pitkin tunnistaessani äänen samaksi, jonka olin kuullut edellisenä iltana. Se ei ollut siis unta, vaan täyttä totta.
Käänsin katseeni hitaasti oveen nojaavaan poikaan. Voi Jeesus, hän oli minun pelastajani. Nielaisin ehkä turhankin kuuluvasti, koska sain Rukin katsomaan itseäni hieman huolestuneesti.
"Onko kaikki hyvin?" hän kysyi ja lähti kävelemään pelkkä viininpunainen kylpytakki päällään minua kohti. En saanut vieläkään silmiäni irti hänestä.
Ruki istahti sänkynsä reunalle edelleen napittaen minua lumoavilla silmillään. Tein kaikkeni estääkseni röyhkeän tuijotukseni, mutta jotakin liian vetävää tuossa pojassa oli.
"He-hei", mokelsin suustani jotakin puheelta kuulostavaa. Pieni hymy nousi Rukin kasvoille.
"Minä haluaisin pukea päälleni, joten voisitko kadota siitä?" hän naurahti hiljaa. Nyökkäsin kerran ja nousin seisomaan jäykille jaloilleni.
Kävelin kädet hioten oven ulkopuolelle, mutta jäin nojaamaan hetkeksi ovenkarmiin. Huokaisin ja yritin rauhoitella itseäni. Mitään ei ollut tapahtunut, kaikki oli hyvin. Ei ollut mitään syytä hermostua.
Sitten nostin katseeni vastapäiseen seinään, jota koristi suuri kultaisin reunuksin koristeltu peili. Näin peilistä oman hermostuneen kuvajaiseni lisäksi myös jotakin muuta. Henkäisin säikähtäneenä ja pelätessäni, että joku kuulisi, jouduin paiskaamaan käden suuni eteen.
Peilistä heijastui Rukin täydellinen alaston vartalo. Olin unohtanut sulkea oven perässäni ja pystyin seuraamaan huoneen tapahtumia peilin kautta. Katseeni harhautui yhä uudelleen hänen takaapäin kuvastuneille lanteilleen, treenatuille selkälihaksille, täydelliselle reisille... Sillä hetkellä tajusin, etten ollut nähnyt koskaan mitään kauniimpaa ja kiihottavampaa. Järkytyin omista ajatuksistani ja silmäni peilistä revittyäni pakenin kiireesti olohuoneeseen, josta löysin muut pelaamasta korttia.

"Aaveenko näit?" Kaoru vitsaili huomatessaan kalpeat kasvoni. Olisikin ollut edes aave, mutta kun se oli täydellisin vartalo, jonka koskaan olin nähnyt.
"En", vastasin ja varasin paikan itselleni Toshiyan vierestä beigeltä sohvalta.
Kai, Miyavi, Aoi ja Kyo olivat keskittyneet täysin korttipeliinsä. Välillä kuului Kyon hurraus hänen voittaessa muut pelaajat värisuorallaan.
"Kyo ei ole muuttunut lainkaan", Rukin ääni kuului viereiseltä sohvalta. Nyt en halunnut edes vilkaista häntä, koska minua hävetti tirkistelyni liian paljon. Toivottavasti hän ei ollut huomannut minua.
"Minä en tajua miten sinä kestät häntä, Toshiya", Kaorukin liittyi keskusteluun takan edustalla olevasta nojatuolista. Hän siemaili olutta suuresta tuopista ja söi pöydällä olevasta kiposta suolapähkinöitä.
"Se on helppoa, koska minä rakastan häntä", vieressäni istuva Toshiya vastasi rehellisesti. Niin. Eihän rakkaus katsonut ulkonäköä, vaan luonnetta. Ja Kyon luonne nyt sattui olemaan vähän mitä oli...
"Äh, älkää katsoko minua noin. Minä olen oppinut sietämään hänen katalia temppujaan", nyt sohvatyyny muksahti sinihiuksisen otsaan. Kyo oli jälleen asialla.
"Minä haluan käydä saunassa", Die hihkui raahatessaan Shinyaa ja tämän koiraa perässään olohuoneeseen. He olivat selvästi olleet tutkailemassa rakennuksen remontoitavaa päätyä, koska molempien hiuksissa oli valkoista laastipölyä. Koira pudisteli samaisia pölyhiukkasia olohuoneen matolle.
"Jos joku vain jaksaa lämmittää sen, niin siitä vain", Ruki lupasi. Uskalsin viimein kääntää katseeni häneen. Pojan päällä oli löysä musta t-paita ja farkut. Erehdyin katsomaan häntä sekunnin liian pitkään ja tietenkin Kaoru huomasi sen. Vaihdoimme pienen katseen ja sain kuin sainkin hänet pysymään hiljaa tapahtuneesta.
"Korkataanko saunan jälkeen muutamat oluet?" Miyavi ehdotti rutistaessaan kärsivää Kaita itseään vasten. Poika-parka oli joutunut jakamaan huoneen Miyavin kanssa.
"Toki!" Kaoru ilostui ja kaatoi lopun tuopin sisällöstä kurkkuunsa. Sen jälkeen hän röyhtäisi tyytyväisenä.
"Minä taidan lähteä lämmittämään sitä saunaa. Kai lähtee minun mukaani", Miyavi hihkui jälleen ylipirteästi retuuttaen Kaita perässään tyhjään käytävään.
En osannut edes kuvitella miten järkyttävä viikonloppu olisi tiedossa, jos joutuisin katselemaan muiden siveetöntä kuhertelua ja hyperaktiivista Miyavia, joka ei pysynyt sekuntiakaan paikallaan. Eikä asiaa parantanut lainkaan Rukin läsnäolo, joka huokui jokaisesta esineestä ja asiasta olohuoneessa. Minä en todellakaan tiennyt mitä tekisin, jos näkisin hänen paljaan kehonsa uudelleen.

"Reita?" Shinyan huolestunut ääni kuului viereiseltä sohvalta. Käänsin katseeni hitaasti häneen ja kohtasin huolestuneet kasvot.
"Mmh?" mumisin transsinomaisessa tilassa. Aivoni kävivät tyhjäkäynnillä ja sillä hetkellä en olisi varmaankaan muistanut edes omaa syntymäpäivääni, jos sitä olisi kysytty.
"Onko kaikki hyvin?" hän kuiskutti hiljaa muiden keskityttyä keskustelemaan elämääkin vakavemmista asioista. Tuttuakin tutumpi kysymys... Kukaan ei tuntunut huomaavan pientä smalltalkiamme.
"Kuinka niin?" kysyin ihmeissäni ja katseeni siirtyi jälleen vakavakasvoisena istuvaan Rukiin, joka ei näyttänyt ottavan osaa muiden keskusteluun. Kun muut purskahtivat nauruun, ilme hänen kasvoillaan ei värähtänytkään.
"Sinä tuijotat...", Shinya sanoi ja osoitti huomaamattomasti sormellaan Rukia. Tunsin kasvojeni punehtuvan. Helvetti. Eikö mikään tässä talossa pysy salassa?
"Enhän", kielsin hänen syytöksensä ja laskin katseeni lattiaan. Pieni pölypallerolauma vyöryi maton ylitse ja pysähtyi jalkojeni juureen.
"Sinä voit kyllä puhua minulle", hän lupasi ja taputti sohvan käsinojalla lepäävää kättäni. Pieni hymynkare etsiytyi huulilleni.
"Mistä?" esitin tyhmää, vaikka tiesin loistavasti mitä Shinya tarkoitti. Oli niin helppoa kieltää kaikki.
"Ei se ole lainkaan paha juttu, mutta muista olla varovainen", hän hymyili iloisesti. Olinko oikeasti noin läpinäkyvä?
"Minä en ymmärrä mistä sinä puhut", kiistin jälleen kaiken. Kukaan ei saisi koskaan tietää hairahdustani.
Ruki oli kieltämättä hyvännäköinen, mutta minä en ollut missään nimessä homo. Minä en pysty tuntemaan minkäänlaisia tunteita ketään kohtaan. En varmasti pysty. Olihan se jo todistettu Ayumin kanssa. Luulin rakastavani häntä, mutta olin väärässä. Minua ahdisti ja yritin uskotella itselleni kaiken olevan hyvin.
"Missä täällä on vessa?" halusin paeta pois nolosta tilanteesta. Jälleen kerran vaaleahiuksinen ystäväni hymyili ymmärtäväisesti ja neuvoi minulle tien kylpyhuoneeseen.

Lukitsin huoneen oven perässäni ja valahdin istumaan lattialle. Kylmä kaakeliseinä tuntui inhottavalta selkää vasten, mutta se ei estänyt minua hakkaamasta päätäni oveen. Asiat pyörivät mielessäni vinhaa tahtia saaden aikaan kivistävän tunteen ohimoon. Helvetin helvetti. Miksi juuri nyt? Miksi juuri täällä? Miksi juuri Ruki, jota en edes tuntenut kunnolla? Pystyikö ihminen valitsemaan keneen ihastuu, vai tuleeko tunne suoraan sydämestä? Miksi elämä on niin hemmetin vaikeaa ja typeriä päätöksiä täynnä?
Oven takana olevalta käytävältä kuului askelia ja hiljaista puhetta. Ne lähestyivät olinpaikkaani ja pysähtyivät aivan selkäni taakse. Pidätin hengitystäni, jotta kuulisin mistä tulijat puhuivat.
"Ruki on ollut tänään aivan kummallinen. Aivan kuin häntä vaivaisi jokin", tunnistin äänen kuuluvan Dielle.
"Miksi sinä raahasit minut tänne?" tuo piipittävä ääni oli Shinyan. Jompikumpi naputti jalallaan lattiaa aiheuttaen mattojen tamppausta muistuttavan äänen.
"Sinä olet meistä paras ihmistuntija. Mikä häntä vaivaa sinun mielestäsi?" Die kysyi hieman turhan kovalla äänellä. Minun ei tarvinnut enää painaa korvaani ovea vasten kuullakseni heidän keskustelunsa.
"Minä en haluaisi puuttua tähän"
"Shinya, minä pyydän!"
"Minä... Minulla on kyllä omat arveluni liittyen tähän asiaan", oven läpi kuului terävä hengenveto. Äänen värisemistasosta huomasin, että Shinyan ei ollut helppo puhua tästä asiasta.
"Muistathan vielä hiden? Hänen kuolemastaan on kulunut vasta kolme vuotta"
"Ja Reita..." kuulin oman nimeni mainittavan. Painoin korvani uudelleen kiinni oveen.
"Hän muistuttaa paljon hideä. Ei ulkonäöltään, mutta luonteeltaan. Ymmärrän täysin, jos hän saa Rukin pasmat sekaisin"
"Tuo selittääkin paljon. Minäkin näin Reitassa jotakin tuttua, mutta en osannut yhdistää sitä mihinkään"
"Paras, ettei puhuta tästä vielä muille"
"Olen samaa mieltä kanssasi. Mennään takaisin", askeleet kaikuivat poislähdön merkiksi.
Sydän takoi rinnassani tuhatta ja sataa. Painoin pääni käsiini yrittäen tasoittaa epämääräisessä tahdissa tapahtuvaa hengitystäni. Ketä minä muistutin? Millä tavalla? Miksi hän oli ollut Rukille niin tärkeä? Lisää utopistisia kysymyksiä, joihin en tulisi saamaan vastauksia ehkä koskaan.

"Sauna on nyt lämmin!" Miyavin innostunut huuto kiiri läpi talon. Nousin lattialta täriseville jaloilleni. Hetken ajan silmissä näkyi pelkkää mustaa ja oli pakko nojata ovenkahvaan, jotta en lysähtäisi lattialle. Kun oloni oli suht normaali, uskalsin avata oven ja työntyä sen rakosesta käytävälle.
Ohitseni juoksi lauma äänekkäitä poikia, enkä ehtinyt paikallistamaan kuka kukin oli. Käveltyäni huoneemme eteen, painoin varovasti ovenkahvan alas. Ovi oli lukossa.
"Minulla on avain", Rukin ääni kuului aivan selkäni takaa. Tunsin hänen lämpimän hengityksensä niskassani. Teki mieli kirkua ja juosta karkuun, mutta en kehdannut. En uskaltanut edes kääntää katsettani häntä kohden, koska hän olisi huomannut kasvoilleni piirtyneen jännityksen.
Hänen kätensä kosketti sekunnin sadasosan verran ovenkahvalla lepäävää käteni selkämystä. Jokainen uinuva solu sisälläni tuntui heräävän eloon ja tanssivan ripaskaa.
"Sinä täriset", tarkka huomio, Sherlock! Totta kai minä tärisin, koska hän seisoi miltei kiinni minussa ja hengitti niskaani.
"Avaisitko vain sen oven?" pyysin miltei tuskanhiki valuen. Toivoin, ettei Ruki kiinnittänyt huomiota vetelinä oleviin jalkoihini, jotka löivät melkein loukkua. Jos en olisi nojannut toisella kädellä seinään, olisin vamasti kaatunut rähmälleen hänen eteensä.
Ovi aukesi ja loikkasin sisälle huoneeseen. Ruki käveli rauhallisesti perässäni odottaen, että saisin kaikki tavarani kasattua. Pyyhe sekä shampoopullo kädessäni käännyin etsiäkseni puhtaita vaatteita, mutta yllätyksekseni kohtasin Rukin alastoman ylävartalon edessäni. Hän seisoi siinä napittaen minua ruskeilla silmillään. Minun täytyi puristaa pyyhettä kiihkeämmin, jotta en olisi pudottanut sitä hämmästyksestä lattialle.
"Hämmentääkö tämä sinua?" hän kysyi pieni virneenpoikanen kasvoillaan. Hämmensikö? Ei tietenkään. Hän vain sattui näyttämään niin kuolattavalta, että olisin voinut sulaa lätäköksi siihen paikkaan.
"Mikä?" kysyin muka yllättyneenä ja istahdin sängyn laidalle riisumaan sukkia jaloistani.
"Sinä olet outo", Ruki sanoi vakavalla äänellä. Minäkö outo? Hän se tässä outo oli. Hyppää noin vain eteeni ilman paitaa ja aiheuttaa melkein sydänkohtauksen.
"Millä tavalla outo?" utelin. Minua todella kiinnosti tietää mikä teki minusta oudomman, kuin muut.
"Hyvällä tavalla", hän vastasi. Housujen vetoketjun avautumisen ääni. Vaatteiden kahinaa. En uskaltanut nostaa katsettani, koska en tiennyt mitä joutuisin kohtaamaan.
"Tuletko samaa matkaa vai meneekö noiden sukkien riisumisessa vielä pitkäänkin?" sarkastisella äänensävyllä kysytty kysymys. Nousin seisomaan ja katsoin uhmakkaasti hänen silmiinsä.
"Minä osaan kyllä itsekin alakertaan", vastasin nuivasti. Vetäisin t-paidan pois päältäni ja heitin sen mytyksi lattialle.
Rukin silmät tuntuivat ahmivan paljasta yläkroppaani. Tunsin sairasta mielihyvää hänen katseensa alla.
"Menetkö sinä vai jäätkö katselemaan, kun riisuudun?" vitsailin totisella äänellä. Avasin housujen vetoketjua liioittelevan hitain liikkein. Hän ei tehnyt elettäkään lähteäkseen.
"Vaikea valinta. Taidan jäädä katselemaan", Ruki vastasi röyhkeästi. Hetken mietin mitä tekisin, mutta jatkoin hidastettua riisuuntumista hieman hämilläni.
Kun enää mustat silkkibokserit peittivät muuten paljasta kehoani, hän kääntyi ja käveli pois huoneesta. Ovea hän ei kuitenkaan sulkenut, eikä käytävällä kuulunut kävelyaskelia. Käännyin selin ja hengähdin syvään. Ikkunasta heijastui peili... ja peilistä Rukin kasvot. Ei voi olla totta. Hän oli aivan varmasti nähnyt minun tirkistelyni ja halunnut kostaa nolaamalla minut. Katsahdin olkani ylitse ja jouduin jälleen kohtaamaan hänen omahyväiseen virneeseen virittyneet kasvonsa.
"Päätit sitten kuitenkin katsella", totesin ja kietaisin pyyhkeen alavartaloni ympärille. Heitin lattialla lojuneet farkut pienen nojatuolin selkänojalle ja tallustelin paljain jaloin ovelle, jossa Ruki odotteli minua.
"Niin sinäkin taisit", hän vihjaisi. Helvetti, kiinni jäin.
"Piditkö näkemästäsi?" hän puhui pehmeällä äänellä. En tiennyt mitä ajatella.
"Minä pidin...", hän kuiskasi ja lähti kävelemään edelläni. Mietin muutaman sekunnin ajan karkaisinko takaisin makuuhuoneeseen ja jättäisin saunan väliin yllättävän "päänsäryn" takia, mutta ylpeyteni ei antanut periksi. Muutamalla ripeällä askeleella saavutin hänet ja me kävelimme vierekkäin rappuset alas saunakerrokseen, josta muiden pitämä möykkä kiiri huumaavan kovana ympäri taloa.

Huomasin jonkin muuttuvan, kun lähestyimme saunan suljettua ovea. Ruki ei enää hymyillyt. Hänen kasvoiltaan ei voinut lukea yhtäkään niistä tunteista, joita hän oli näyttänyt makuuhuoneessa. Hänellä oli näkymätön suojakilpi. Mutta miksi? Mitä sinä pelkäät, Ruki?
"Rrreitaa", käytävään vyöryi Dien humalaisesti sammaltava ääni avatessani löylyhuoneen oven. Siellä he kaikki istuivat. Sikin sokin lauteilla, kuka kenenkin sylissä tai päällä.
"Tule, tule tänne", hän änkytti ja taputti vapaata paikkaa vieressään. Nousin ylimmälle lauteelle, istahdin Dien ja Miyavin väliin, heitin lisää löylyä ja huokaisin helpotuksesta, kun lämmin höyry laukaisi kaiken jännityksen lihaksissani. Oli rento ja unenomainen olo.
"Mitä sinulle kuuluu?" Die kysyi ja kietoi kätensä tuttavallisesti hartioilleni. Hän oli liian lähellä. Aivan liian lähellä.
"Montako olet juonut?" ärähdin haistaessani kaljan lemahduksen hänen hengityksessään. Yritin kammeta itseäni kauemmas, mutta hänen otteensa piti.
"Määrä on suhteellinen luku", hän jatkoi sammaltavaa selitystään. Jos hän olisi ollut hieman vähemmän humalassa, olisin työntänyt hänet väkivaltaisesti kauemmas. Nyt vaarana oli, että Die putoaisi kiukaan päälle ja saisi elinikäiset palovammat sekä kammon saunoja kohtaan.
"Olisikohan kymmenen kaljaa ja puolet salmiakkikossusta lähellä oikeaa?" Kyo mutisi pidellen puoliksi tyhjää pulloa sylissään. Puheen takeltelevuudesta päätellen myös hän oli juonut aivan tarpeeksi omiin tarpeisiinsa nähden.
"Keskustellaan jotakin henkevää", Aoi ehdotti seinän vierestä. Mikä oli tarpeeksi henkevää saunakeskusteluksi, kun yli puolet porukasta sattui olemaan humalassa?
"Ei keskustella. Otetaan kilpailu! Kuka kestää pisimpään täällä", Kyo hihitti ja alkoi heittämään löylyä hullunkiilto silmissään. Minuutin kuluttua Uruha, Shinya ja Die poistuivat saunan ovesta valittaen läkähtyvänsä moiseen kuumuuteen.
"Täällä on liian kuuma. Minua pyörryttää", Toshiya valitti hoippuessaan kohti ovea. Hän kiljahti kivusta koskiessaan tulikuumaan kahvaan ja livahti vauhdilla suihkuun.
"Kai, mennään", Miyavi tarttui lähemmäs Aoita paenneen Kain käteen ja veti tämän perässään löylyhuoneen ulkopuolelle. Heidän lähtönsä jälkeen saunassa oli hiljaista.
Jäljellä olivat enää Kyo, Kaoru, Aoi, Ruki ja minä. Kaorun ja Aoin kasvot näyttivät tuskastuneilta Kyon heittäessä lisää löylyä peliin.
"Liian kuuma. Nahka käristyy", mustahiuksinen rääkäisi ja taiteili itsensä alas lauteilta. Kaoru lähti pois hänen perässään.
Kyon voitonriemuinen virne täytti hänen kasvonsa, kun hän vilkaisi minua sivusilmällä. Minulla ei edes ollut kovin kuuma, koska olin tottunut saunomaan kotona kovissakin löylyissä. Siis silloin, kun oli vielä koti...
"Lisää löylyä", Ruki määräsi ja huokaisi mielihyvästä, kun uusi lämmin henkäys täytti pienen puusta rakennetun huoneen.
"Grillatkaa itsenne rauhassa. Adios!" Kyo totesi turhautuneena ja marssi ulos. Hän paiskasi oven kiinni perässään.

"Sinä muistutat kovasti erästä tuntemaani henkilöä", Rukin sanat kaikuivat ympärillä olevista tyhjistä seinistä.
Katsoessani häntä, tajusin, että suojamuuri oli jälleen laskettu. Hänen ruskeat silmänsä tuikkivat elämäniloa, viisautta ja arvokkuutta. Kaikkea mitä minulta puuttui.
"Ai", vastasin. Nojasin tulikuumaan lautaseinään ja suljin silmäni.
"Häiritseekö se sinua jotenkin?" utelin samalla muistellen salakuuntelemaani keskustelua. Nyt olisi aika vaatia vastauksia.
"En tiedä", hän huokaisi. Käänsin hitaasti katseeni häneen. Ruki tuijotti samalla mitalla takaisin.
"Minulla on tunne, että olemme tavanneet ennenkin", hän jatkoi hiljaisella äänellä. Heitin uuden kauhallisen vettä kiukaalle, joka sihahti päästäen lämmintä höyryä ilmaan.
Ruki tarttui yllättäen käteeni ja veti sen syliinsä. Hän avasi kämmeneni ja henkäisi yllättyneesti tunnistaessaan Ryohein puukon jättämän jäljen ihossani.
"Sinä pääsit helpolla", hän tokaisi vetäistessäni käteni takaisin omalle puolelleni. Vai helpolla! Jos "helppo" tarkoitti meikillä peitettyä mustelmaa silmäkulmassa, superkipeää kylkeä sekä pitkää viiltohaavaa kämmenessä, niin en haluaisi tietää mikä oli hänen "vaikeansa".
"Pah", ärähdin ja turhautuneisuudenpuuskassani tartuin uudelleen löylykauhaan heittääkseni lisää löylyä, mutta Ruki esti aikomukseni tarttumalla käsivarteeni. Sormet puristuivat vaalean ihoni ympärille hellästi.
"Jos tietäisit mitä muille on tapahtunut, sinä juoksisit varmasti karkuun", hän kertoi rauhallisesti. Katsoin häntä ihmeissäni. Mitä sitten oli tapahtunut?
"Kerro minulle", vaadin, mutta hän pudisteli päätään.
"Vielä ei ole sen aika", oli vastaus, jonka olin joutunut kuulemaan liian monta kertaa entisessä elämässäni.
"Ei tietenkään ole", tuhahdin ja hyppäsin alas ylimmältä lauteelta jättäen Rukin tuijottamaan paljasta selkääni.
Yritin avata ovea, mutta jonkin harasi vastaan. Ovi oli lukittu ulkopuolelta.
"Me olemme jumissa täällä", huokaisin ja potkaisin ovea vihaisesti. Ei se tietenkään avautunut, mutta auttoi sentään lievittämääm ärsyyntyneisyyttäni.
"Ikävää", hän sanoi rauhallisesti ja katsoi minua liian suloinen ilme kasvoillaan. Minun piti hillitä itseäni, jotta en olisi juossut hänen luokseen ja halannut häntä luttanaksi. Kummallisia nämä mielihalut, koska samalla hetkellä halusin huutaa ja karjua hänelle, koska hän oli liian rauhallinen.
"Ikävää? Me voimme kuolla tänne!" ärähdin ja kiipesin takaisin ylimmälle lauteelle hänen viereensä. Olin lähempänä häntä, kuin koskaan ennen...
"Rauhoitu", Ruki puhui niin vakuuttavasti, että minun oli pakko rauhoittua. Hengitin muutaman kerran syvään, suljin silmäni ja nostin jalkani edessä olevalle kaiteelle. Kaikki oli hyvin, aivan loistavasti. Olin kahdestaan Rukin kanssa lukittuna pieneen ja kuumaan huoneeseen, joten olisi voinut pahemminkin tapahtua.
"Voisitko nyt kertoa mitä on tapahtunut?" pyysin jälleen, mutta Ruki hymyili pinnallisesti. Ei hän halunnut kertoa.
"Haluatko tosiaan käyttää kaiken ajan puhumiseen, etkä johonkin... miellyttävämpään?" hän kysyi vihjailevasti. Silmäni rävähtivät auki ja leukani miltei putosi lattiaan.
"Vihjailetko sinä jotakin?" parahdin häkellyksissäni ja etsin löylykauhan jälleen käteeni. Nyt oli jotakin, jolla kolauttaa, jos tilanne kävisi liian tungettelevaksi.
"En minä vihjaile", hän sanoi ja laittoi kätensä polvelleni. Katseemme kohtasivat hetken ajaksi. Tunsin kuumotusta joka puolella kehoani.
"Ruki... Älä", voihkaisin, kun käsi jatkoi liikettään reittä pitkin yhä ylemmäs tavoitellen pyyhkeen reunaa.
"Pelkäätkö sinä minua?" kysymys, johon en osannut vastata. Alitajuisesti pelkäsin vain omaa reaktiotani.
Hän siirtyi lähemmäs minua. Tuijotin häntä suoraan silmiin, jotka olivat täyttyneet intohimosta ja kiihkosta. Jokainen piirre hänen kasvoillaan sai minut syömään häntä silmilläni. Halusin häntä, mutta en halunnut. Minä pelkäsin häntä.
"Charmisi ei tehoa minuun", naurahdin pienesti ja siirsin katseeni kiukaaseen. Sen tuottama lämpö oli hiipunut. Jäljellä oli kahden ihmiskehon välillä kulkeva sähköinen impulssi.
"Tehoaako tämä?" hän vetäisi minut itseään vasten ja upotti sormensa vesihöyrystä kostuneisiin hiuksiini.
Pehmeät huulet koskettivat kaulani herkkää ihoa. Kehoni tärisi ja suustani pääsi nautinnollisia huokauksia. Huulet liikkuivat nopeammin ja määrätietoisemmin, hipaisten ja näykkien. Hän halusi tehdä minut hulluksi. Ruki, sinä onnistuit siinä täydellisesti. Hän sai minut voihkimaan hulluuden partaalla jo pelkillä suudelmilla.
"Miksi ovi oli lukossa? Mikä-", Shinyan hämmentyneet kasvot ilmestyivät ovenraosta. Yritin vetäytyä eroon Rukista, mutta hän piti minut tiukasti otteessaan. Välttelin katsekontaktia Shinyan kanssa ja tiesin muistuttavani kasvojenväriltäni lähes tomaattia.
"Ei mitään hätää, Shinya. Tulemme aivan pian", Ruki kertoi normaalilla äänellä Shinyan paetessa ovelta luultavasti minuakin punaisempana mutisten yleisestä siveydestä mennessään.
"Sinä olet erityinen. Muista se", Ruki kuiskasi korvaani ja jätti minut istumaan yksin hiipuvaan kuumuuteen.
Nostin käden kaulalleni ja tunnustelin sormillani aluetta, jota hän oli hyväillyt hellästi, mutta määrätietoisen halukkaasti. Pystyin tuntemaan edelleen hänen kosketuksensa, jota ilman oloni tuntui alastomalta. Huokaisin pettyneenä lähtiessäni seuraamaan häntä suihkuhuoneen puolelle.

"Minähän käskin olla varovainen hänen kanssaan", Shinya sihisi vetäistyään minut huoneeseensa, kun olin hetken rauhoittumisen ja pukemistauon päätteeksi ajatellut liittyä muiden seuraan. Tosin järkevää seuraa humalaiset ihmiset eivät olleet, mutta se saisi kelvata tässä tilanteessa.
"Minä en edelleenkään ymmärrä mistä sinä puhut", vastasin punastuen.
"Miksi sinä aina kiellät kaiken? En minä ole tyhmä", hän valitti ja istui sängynlaidalle. Katselin hetken ympärilleni ja aloin tekemään lähtöä, mutta Shinya vetäisi minut istumaan viereensä.
"Ruki on harrastanut seksiä jokaisen tässä talossa olevan ihmisen kanssa. Ei tosin Miyavin, mutta silti", totuus iskostui kipeästi tajuntaani. Tämä talo saisi minut varmasti sekoamaan. Onneksi viikonloppu oli lyhyt aika, eikä minun tarvinnut palata tänne enää koskaan.
"Entä sitten?" kysyin välinpitämättömästi. Oikeasti ajatukseni risteilivät Shinyan sanoista saunan tapahtumiin ja takaisin Shinyan sanoihin sekä uudelleen saunaan. Mikä ajatuksien sekamelska.
"Älä ihastu häneen. En halua, että särjet sydämesi", hän kehoitti ja jätti minut yksin, kuten kaikki muutkin olivat tehneet.
Auta minua, Shinya. Auta minua ymmärtämään itseäni. Miksi kukaan ei voi auttaa...

~*~