OSA 10
15.04.1997 - Tyhjyyttä

Tänä yönä lumi muuttaa mustan valkoiseksi
Maiseman puhdistaa
Tänä yönä pilviverho väistyy hetkiseksi
Ja taivaan kirkastaa
Aina vaan
Uudestaan
He kyyneleet kuivaavat toisiltaan
Heidät on tarkoitettu toisillensa
Vai onko sittenkään?

~*~

Keväinen aamuaurinko porotti kirkkaana silmiini heräillessäni vakioyöpaikakseni muodostuneesta Rukin makuuhuoneesta. Itse huoneen omistaja makasi vieressäni selällään unisesti tuhisten. Hyväntuulisesti virnistellen tökkäsin häntä muutaman kerran kylkeen ja nähdessäni hänen hölmistyneen katseensa naurahdin kevyesti.
"Nyt on lauantai!" hihkaisin iloisesti ja etsiskelin käsiini lattialle lojumaan viskatun harmaan t-paidan.
"Pitikö meidän tehdä tänään jotain erityistä?" hän ihmetteli makeasti haukotellen.
"Tyhmä. Tänään on minun syntymäpäiväni", muistutin pompaten pirteästi ylös sängystä.
"Niin tosiaan", hän naurahti ja venytteli kuitenkaan nousematta vuoteestaan.
Tein muutaman nopean venytysliikkeen ja naksautin jumissa olevan niskani. Tallustelin huoneen toiseen nurkkaan ja poimin työpöydältä punapiikkisen hiusharjan käteeni.
"Haluan tehdä tänään jotakin ikimuistoista", kerroin selvitellen sekaisia hiuksiani kokovartalopeilin edessä.
"Kuten?" Ruki kysyi katsellen aamutoimiani sängystä käsin.
"Ensiksi haluan käydä suihkussa ja tahdon sinut mukaani", virnistelin silmää iskien.
Ruki puisteli päätään, mutta hymyili leveästi. Tunsin valtavaa halua hyökätä takaisin sänkyyn ja suudella häneltä ilmat pihalle, mutta maltoin mieleni. Siihen oli aikaa myöhemminkin.
"Sinä olet aivan mahdoton", hän huokaisi, mutta lähti kiltisti seuraamaan minua vapaaseen kylpyhuoneeseen.

Lukitsin suihkuhuoneen oven perässämme, jotta ainakin toistaiseksi nukkumassa oleva Aki ei pääsisi häiritsemään meitä. Jos hätä pääsisi yllättämään, poika saisi käyttää alakerran vessaa.
"Meidän pitää olla Akin kanssa, kunnes rouva Nakamura saapuu", Ruki kertoi säätäessään kylmää suihkua sopivalle lämpötilalle.
Nyökkäsin mielissäni, koska Akista oli näiden kuukausien aikana muodostunut jollakin tapaa pikkuveli myös minulle. Poika sai minut nauramaan hassuilla kysymyksillään ja kyyneleetkin kääntyivät hymyksi hänen kuivatessa kosteat silmäkulmani pienillä käsillään.
"Minä olen niin helvetin onnellinen", jatkoin hihkumistani.
Minulla oli Ruki, oma asunto, mummolta saadut perintörahat, paljon ystäviä sekä viimeinkin olin täysi-ikäinen, eikä minun tarvinnut olla enää missään tekemisissä äitini kanssa.
"Et ole ainoa", Ruki mutisi hieroessaan jumissa olevia hartioitani.
Hänen kevyt kosketuksensa ja lämpimän veden syleily saivat minut ekstaasiin.
"Illasta tulee loistava", tuumailin hengitellessäni lämmintä vesihöyryä keuhkoihini.
Ruki siveli alaselkääni sormenpäillään. Hän tiesi ajavansa minut hulluuden ja kiihkon partaalle. Pystyin kuvittelemaan hänen tietäväisen virnistyksensä kuunnellessaan katkonaista huohotustani sormien liikkuessa yhä alemmas ja alemmas.
"Kuule..." henkäisin ja juuri, kun olin suutelemassa hänen rakosellaan olevia huuliaan, kylpyhuoneen ovea alettiin paukuttaa nyrkein ja jaloin.
"Minua pissittää!" ääni kuului aamu-uniselle Akille, joka jatkoi oven moukaroimista kielloista huolimatta.
"Käytä alakerran vessaa", Ruki ärähti ja suuteli anteeksipyytävästi kaulaani.
"Siellä on liian korkea vessanpönttö!" poika jatkoi kitinäänsä, kunnes kuuli suihkun sammuvan.
Akin ilme oli epäuskoisen hämmentynyt, kun astelimme muina miehinä vain pyyhkeet alastomien kehojemme suojana hänen ohitseen käytävään.
"Älä kysy mitään", Ruki sihahti, kun poika oli avaamassa suutaan aloittaakseen tavanomaisen utelunsa.

Aamupala sujui äänekkäissä merkeissä, kun Aki rallatteli minulle syntymäpäivälaulua ja antoihan hän myös lahjaksi vaaleansinisen pehmokaninsa. Pientä poikaa askarrutti ihmisten vanheneminen. Hän oli kauhuissaan kuullessaan minun täyttävän 18 vuotta.
"Minä täytän kuusi vuotta ensi kuussa", poika kertoi innoissaan ja esitteli ikävuosien määrää sormillaan.
"Sinä et täytä kohta yhtään lisävuotta, jos et ala syömään", Ruki mutisi pojalle, joka vain närkki edessään olevaa ruokaansa.
"En minä halua lihoa", Aki valitti surkeana siirrellessään perunasuikaleita lautasen toiseen reunaan.
Pojalla oli varaa muutamaan ylimääräiseen kiloon. Muistan katselleeni kauhulla hänen törröttäviä kylkiluitaan ja usein yritin syöttää hänelle kaikkea epäterveellistä pikkupurtavaa, jotta hän saisi lihaa luidensa ympärille.
"Olet ollut liikaa Toshiyan seurassa", huokaisin muistellessani sinihiuksisen ainaisen valittamisen ruokien hirveästä rasva- ja lisäainemääristä.
"Kun minä olen isompi, niin menen Toshiyan kanssa naimisiin!" poika kihersi onnessaan.
Ruki vetäisi aamiaismaitonsa väärään kurkkuun ja nauruni laannuttua jouduin pelastamaan hänet varmalta tukehtumiskuolemalta.
"No, eipä Toshiyan tarvitse Kyon perään itkeä", vitsailin edelleen vähän väliä nauruun hersyvään tyrskähdellen.
"Aki-kulta, rakkautesi kohde on poika", Ruki yritti selittää, mutta ei saanut onnellista hymyä katoamaan pikkuveljensä kasvoilta.
"Minä tykkään pojista", Aki kertoi ja natusti haarukkaansa seivästettyä tomaattia.
Vaihdoimme Rukin kanssa pikaisen katseen ja pysyimme loppuaamiaisen ajan hiirenhiljaa kuunnellessamme Akin ylistystä Toshiyan täydellisyydestä.

~*~

Sovimme tapaavamme muut illalla kuuden maissa kaupungin hienoimman ravintolan edessä ja jatkavamme ylellisen illallisen jälkeen nuorison keskeisyydessä suosituimpaan yökerhoon jatkoille. Kello näytti vasta viittä, kun kävelimme käsikkäin puiston syrjäkatuja vailla oikeaa päämäärää.
"Aikaa olisi vaikka mihin", vihjailin puhelimessa olevaa kelloa vilkaistuani.
Minulla oli sanoinkuvailemattoman rento olo. Tuntui kuin olisin lentänyt leijan lailla korkeuksissa katsellen työssä käyvien ihmisten kireitä ilmeitä nauraen heidän turhamaisuudelleen.
"Siispä menemme tänne", Ruki kertoi ja johdatti kulkumme puiston läpi pienelle hiekkaiselle polulle, joka jatkui jättimäisten tammien katveessa syvälle metsään.
"Oletko varma, ettet erehtynyt polusta?" tuskailin metsikön hämärtyessä käveltyämme yhä syvemmälle sen siimekseen.
Ruki jatkoi hiljaisena edelläni kävelyä. Hänen liikkeensä näyttivät varmoilta, joten saatoin luottaa hänen johdattavan meidät oikeaan paikkaan.
"Sulje silmäsi", hän käski ja hetken vastusteltuani hän lätkäisi oman kätensä silmieni peitoksi.
"Täällä on juurakoita. Minä voin kompastua ja taittaa niskani", marmatin yrittäessäni pysyä kapealla polulla hänen ohjaamanaan.
Pysähdyimme. Läheltä kuului veden pulputusta ja lintujen kaunista liverrystä. Kaupungin äänet olivat jääneet kauas taakse.
Ruki vetäisi kätensä pois silmieni edestä. Auoin hetken epäuskoisena silmiäni samalla haukkoen henkeä ihastuksesta.
"Vau", henkäisin ällistyneenä.
Ympärillämme kasvoi kirsikkapuita, joiden alla oleva korkeana kasvava ruoho oli smaragdinvihreää. Ihmiskäden turmeleva kosketus ei ollut ehtinyt tähän paratiisiin.
Ahmin silmilläni luonnon viattomuutta. Silmiini osui pieni punaiseksi maalattu silta, jonka alla virtasi kovaan ääneen soliseva puro.
Kävelin verkkaisesti sillalle ja tuijotin kristallinkirkasta vettä alapuolellani. Muutama oranssi karppi uiskenteli raukeasti puhtaan veden syleilyssä.
"Olen täällä joka hetki. Hereillä, unissani, ajatuksissani sekä unelmissani", hän kuiskasi taittaessaan sillan kaiteen vieressä kasvavasta ruusupensaikosta vaaleanpunaisen ruusunnupun.
"Täällä voin miettiä rauhassa ilman, että kukaan häiritsee."
Hän heitti kukan veteen. Se kellui ja katosi lopulta matalan sillan alle.
"Tänne pakenen todellisuudesta."
Kosketin hänen kaiteella lepäävää kättään hellästi.

Ylitimme sillan ja jatkoimme kävelyä aukean kukkaniityn poikki kohti sen toista reunaa. Tällä kertaa pysähdyimme pienen puusta rakennetun mökin viereen. Sen katto oli painunut osittain sisään ja naulat repsottivat irstaan näköisesti lahoista seinistä.
"Minä ja hide rakensimme tämän."
Ruki sipaisi sormenpäillään ovea muistuttavaa lautahökötystä.
"Minä olin täällä lohduttamassa häntä. Katsomassa mustelmille hakattujen kasvojen kyyneltymistä."
Hän avasi oven, joka irtosi ruostuneilta saranoiltaan, lopulta pudoten sälöinä maahan.
"Tässä oli ennen ikkuna, mutta hän rikkoi sen vihoissaan."
Hän osoitti sormellaan hämähäkinseittien peittämää pientä reikää seinässä.
"Me maalasimme nämä kuviot omalla verellämme."
Ruki silitteli hennosti rusehtavia spiraaleita harmaan puun pinnassa.
"Vannoimme pysyvämme ikuisesti yhdessä, mutta vain minä olen jäljellä meistä kahdesta."
Hänen silmänsä kostuivat, mutta muutamien sekuntien aikana kasvot muuttuivat jälleen neutraaleiksi. Mukana oli myös kylmyyttä sekä kovuutta, jota en ollut tottunut näkemään viimeisten kuukausien aikana.
"Mennään pois", hän lopulta sanoi välinpitämättömän oloisesti.
Kuljimme hiljaisuuden vallitessa takaisin kaupungin hälyyn. Tiesin, ettei tapahtuneesta puhuttaisi enää koskaan.

~*~

Ravintola oli täynnä ihmisiä, kun 11 henkinen seurueemme johdatettiin salin läpi meille varattuun pöytään. Jokainen etsi itselleen sopivan paikan ja hetken kuluttua iloinen pälpätys vaihtui ruokalistojen tiiviiseen syynäämiseen. Kyo ja Toshiya istuivat eri puolilla pöytää, koska he eivät olleet selvittäneet rohtuneita välejään muiden pyynnöistä huolimatta.
"Tunnetko olosi vanhaksi ja ryppyiseksi? Ehkä seniiliksikin?" Kyo virnuili heittäessään meitä palvellutta tarjoilijaa selkään ruokalistallaan.
Nuori tarjoilija kääntyi vilauttamaan Kyolle keskisormeaan, johon poika vastasi näyttämällä kieltään.
"Olen lähinnä helpottunut, eivätkä iän tuomat vaivat haittaa minua pätkääkään", naurahdin ja kulautin punaviiniä kurkkuuni edessäni olevasta lasista.
Vaikka olin ennen ollut hyvin kielteinen alkoholiin liittyvissä asioissa, sinä iltana annoin itselleni luvan nauttia sitä kohtuullisissa rajoissa. Alkoholi pystyi muuttamaan ihmistä niin rajusti ja minua pelotti, että kadottaisin kontrollini.
"Toshiya, varaudu tulevaisuudessa kosintaan. Rukin pikkuveli haluaa kanssasi naimisiin", hihkaisin tuntiessani juoman nostavan mielialaani entisestään.
"En minä sentään pedofiili ole..." Toshiya mutisi rapsutellen kulunutta kynsilakkaa hoidatetuista kynsistään.
Katsahdin pikaisesti vieressäni istuvaan Rukiin, jonka katse näytti poissaolevalta. Hän vaikutti muutenkin sulkeutuneelta ja hiljaisemmalta, kuin aikoihin.

"Minä sain luvan sisustaa asuntomme vaaleanvihreäksi", sisustusfriikkinä tunnettu Shinya kuulutti onnessaan.
Hän ja Die olivat asuneet jo kahden kuukauden ajan yhdessä. Alusta lähtien Shinya oli jaksanut välittää asunnon ylipunertavuudesta, joten pitkän kädenväännön jälkeen Die oli suostunut muutoksiin poikaystävänsä uhkailtua sisustavansa parvekkeen kukkatekstiilein.
"Ja minä sain myytyä maalauksiani eräälle gallerialle", Uruhakin kertoi onnistumisestaan.
Suuressa kirjastohallissa oli järjestetty nuorten taiteilijoiden näyttely, jonne Uruha oli kuskannut hienoimmat maalauksensa.
"Minulle tarjottiin työpaikkaa eräästä ravintolasta", kuulutti Aoi.
Onnitteluja satoi joka puolelta. Ihmiset hymyilivät vilpittömän onnellisina toisten saavutuksille.
"Minulla on muuten HIV. Milloin saamme ruokaa?" ääni kuului nurkassa kyyhöttävälle Kaille.
Katseemme käännähtivät salamannopeasti hänen suuntaansa. Tujotimme häntä estottomasti silmät ja suut auki loksahtaneina.
"Voi Kai..." Shinya mutisi kyyneleet silmissä.
"En minä kaipaa sääliänne. Haluan jatkaa elämää, kuin ennenkin", Kai murahti katsomatta ketään silmiin.
"Jos sinä haluat puhua-", Toshiya ehdotti tapansa mukaan.
"Minä en halua puhua siitä. En nyt, enkä koskaan tulevaisuudessakaan. Unohtakaa koko juttu!" ärähti Kai ja keskittyi edessään olevaan juomalasiin.
Tunnelma oli latistunut pohjalukemiin. Ravintolaillallisemme oli hiljainen ja vakava, ainoastaan muutama Kyon kertoma puujalkavitsi sai aikaan väkinäisen nauruntyskähdyksen Dien ja Aoin osalta.

Kun ruoka oli syöty ja lasku maksettu, Kyon kolhimalle tarjoilijalle oli jätetty runsaasti tippiä, seisoskelimme ravintolan edessä suunnitellen lähtöämme kaupungin toisella laidalla sijaitsevaan yökerhoon. Muut yrittivät saada tarpeeksi monta taksia kuljettamistamme varten, kun minä ja Die poltimme tupakoitamme tupakkapaikalla syvässä hiljaisuudessa. Kai lähestyi minua anteeksipyytävästi hymyillen.
"Anteeksi, että pilasin iltasi. Minun oli pakko saada kertoa teille", hän kertoi halatessaan minua lämpimästi.
Minulla oli tunne, etten osannut enää suhtautua häneen normaalisti. Muuttiko sairaus ihmistä vai jatkuisiko kaikki samalla tavalla, kuin ennenkin?
"Kuinka pitkään sinä olet tiennyt... sairaudestasi?" utelin punastellen.
"Kahden vuoden ajan", hän kertoi vaiteliaana.
"Sinä olet tiennyt niin pitkään, etkä ole kertonut meille mitään?" Die räjähti ja viskasi tupakkansa väkivaltaisesti maahan.
"En halunnut kertoa", Kai vastasi vältellen Dien palavaa katsekontaktia.
"Minä en ymmärrä sinua lainkaan", punapää tuhahti ja lampsi muiden joukkoon.
Katsoin häveten hänen toimintaansa, mutta en puuttunut tapaukseen. Antoi Dien riehua jos hän niin kerta halusi.
"Muistathan sinä minun pikkuveljeni?" edelleen vieressäni seisova Kai kysyi hiljaa.
"Tietenkin", sanoin muistellessani taannoista kirkkokäyntiäni.
"Hän kuoli AIDSiin", hän kertoi surun murtamalla äänellä.
Sydämeni pomppasi varmaan kymmenen metrin korkeudelle. Eihän HIV ollut niin paha, kuin AIDS? Emmehän... Emmehän menettäisi Kaita?
"Minä olen niin pahoillani", änkytin ja halasin häntä uudelleen yrittäen saada hänen nyyhkäyksiään laantumaan.
"Ymmärräthän sinä, jos en lähde kanssanne baariin?" hän kysyi yrittäen hymyillä kyyneltensä keskeltä.
Nyökkäsin ymmärtäväisesti. Jouduin hyvästelemään hänet pikaisesti ja juoksemaan kadun kulmaan pysähtyneen taksin luokse.
Liian paljon informaatiota liian lyhyessä ajassa. Miten jo valmiiksi ylikuumenneet aivoni pystyisivät koskaan käsittelemään niin vaikeita asioita?

~*~

Vaikka joukossamme olikin muutama alaikäinen, onnistuimme keplottelemaan itsemme yökerhon puolelle. Kiitokset kuuluivat Toshiyan ja Shinyan mielistelytaidoille. He onnistuivat ylipuhumaan vihaiselta näyttäneen portsarin ja lopulta kaikki, lapseksi luultu Kyo mukaan lukien, istuimme hämärän kerhotilan nurkkapöydässä.
"Tilataanko ensin vai mennäänkö tanssimaan?" Uruha hihkui onnessaan.
Tunsin vahvaa sääliä Aoita kohtaan. Uruha rakasti piirtämisen lisäksi myös tanssimista ja hän raahasi Aoin joka kerta mukanaan tanssilattialle. Baarikierroksen jälkeisenä päivänä kuultaisiin kiroilua sekä valitusta Aoin suusta, kun tämä tuskin pystyi kävelemään ainaisilta nilkkakivuiltaan.
"Mitä sinä haluat, Reita?" Die kysyi tarjouduttuaan maksamaan minun juomani syntymäpäiväni kunniaksi.
"Yllätä minut", virnistin valloittavasti.
Tosiasiassa en tiennyt drinkkien nimiä, enkä halunnut paljastaa sitä muille. Die ja Shinya katosivat tanssivien ihmisten joukkoon etsimään baaritiskiä.
"Ikävä se Kain tapaus", huokaisin pyöritellen pientä hiuskiehkuraa sormieni välissä.
"Elämä on", Miyavi urahti turhautuneena.
"Unohdetaan koko juttu tämän illan ajaksi ja mietitään huomenna miten onnistuisimme piristämään häntä. Okei?" Toshiya ehdotti vakoillen tanssilattialla liikkuvia ihmisiä.
Myönnyimme hänen ehdotukseensa ja vakavat asiat oli sen illan osalta käsitelty. Nyt pidettäisiin oikeasti hauskaa, emmekä jäisi murehtimaan asioita, joihin emme pystyneet itse vaikuttamaan.
"Minun tanssijalkani vipattaa", Uruha valitti naputtaessaan kiiltävän pöydän pintaa mustaksi lakatuilla kynsillään.
Kuulin Aoin nielaisevan kuuluvasti, enkä voinut pidätellä sisälläni pulppuavaa naurua. Alkoholilla oli toki osuutta asiaan, mutta oloni oli suht hyvä Kain paljastuksesta huolimatta.
Katsoin Uruhan vaaleiden piilolinssien värjäämiä silmiä ja huokaisin. Olisinpa minäkin noin kaunis, että jokainen vastaantuleva ihminen haluaisi minua.
"Minä lähden vessaan", Kyo murahti tuskastuneen kuuloisesti.
Katsoin hänen tikittävää kävelyään tanssilattian halki kohti miestenvessoja.
"Mikä niillä kestää? Haluan juotavaa", Toshiyakin uikutti turhautuneena.
Hetkeä myöhemmin hän ilmoitti lähtevänsä katsomaan mihin Shinya ja Die olivat kadonneet juomiemme kanssa.
"Minäkin taidan suunnata vessoja kohti", kerroin muille.
Ei minulla oikeasti vessahätä ollut, mutta kulmauksemme ilmapiiri oli kireä ja pääni tuntui räjähtävän ydinpommin lailla sekalaisten ajatuksien voimasta.

Pujottelin tanssilattialla vyöryvän ihmismassan lävitse sinisenä hohtavien vessakylttien suuntaan. Vetäisin miestenvessan oven auki ja pysähdyin tuijottamaan omaa peilikuvaani seinällä olevasta pitkästä peilirivistöstä. Näytinkö minä ihmiseltä, joka oli tänään täyttänyt 18 vuotta ja saanut kuulla hyvän ystävänsä olevan vakavasti sairas? En. Minä näytin aivan normaalilta täysi-ikäiseltä miehenalulta. Päässäni liiteli liikaa selvittämättömiä ajatuksia ja jokin alitajunnassani yritti muistuttaa minua jostakin ahdistavasta muistosta. Muistosta, joka liittyi menetykseen.
"Kyo..." kiihkeä huokaus kiiri keskeltä vihreiden vessakoppie rivistöä.
Tarkemmin kuunnellessani samasta suunnasta kuului myös natinaa sekä seinien raapimisesta kuuluvaa kitinää.
"Voi jeesus", mutisin hiljaa ja olin juuri lähtemässä, kun äänet loppuivat.
Ovi räväytettiin vauhdilla auki ja tulipunainen Toshiya hoippui ulos kopista rähjääntyneeltä näyttävä Kyo perässään. He olivat jääneet kiinni rysän päältä.
"Tä-tämä ei ole sitä miltä näyttää!" Toshiya selitteli punan tummuessa hänen täydellisesti meikatuilla kasvoillaan.
"Te ette olleet naimassa yökerhon vessassa? Selvä", naurahdin heidän nolostuneille ilmeilleen.
"No emme!" molemmat älähtivät yhteen ääneen.
Valhe oli liian läpinäkyvä. Heidän kasvojensa ilmeet, värit sekä suusta pääsevä huohotus kertoivat jotakin aivan muuta.
"Älkää pelätkö. Minä en nähnyt yhtään mitään", kerroin painottaen lauseen loppuosaa.
Jätin heidät jatkamaan punasteluaan, tai mitä he ylipäätään tekivätkään, ja raivasin tieni ihmisjoukon seasta takaisin pöytäämme.

Yhdellä vilkaisulla huomasin, että Ruki oli kadonnut. Pöytää täyttivät useat neonväreissä hohtavat alkoholilasit koristettuina pienillä coctailvarjoilla.
"Missä Kyo ja Toshiya ovat?" Miyavi kysyi pyöritellessään pinkkiä sateenvarjoa vaaleanpunaisessa juomassaan.
"Eivät ainakaan vessassa naimassa", lipsautin vahingossa.
Onneksi kukaan ei tajunnut virhettäni, vaan keskustelu jatkui normaaleilla raiteillaan.
"Missä Ruki on?" esitin oman kysymykseni ärtyneeltä näyttävälle Kaorulle.
Poika näytti nykyään aina erittäin myrtyneeltä ja häneltä sai vain puolittaisia vastauksia. Välillä hän käyttäytyi yhtä oudosti, kuin Ruki suhteemme alkuaikoina.
"Puhelimessa", hän murahti kulauttaessaan kädessään olevan drinkkilasin sisällön kurkkuunsa.
"Minä en ymmärrä miten Aoi jaksaa roikkua Uruhan perässä. Eikö hän ikinä kyllästy?" Die kysyi ihmeissään.
Katsoimme heidän kiihkeää tanssiaan keskellä ylikansoitettua tanssilattiaa. Korni diskopallo välkehti sen yläpuolella tuoden klubille 70-luvun meiningin.
"Uruha etsii samantien uuden, jos Aoi menettää kiinnostuksensa", Shinya huokaisi näplätessään edessään olevan kokislasin reunaa kynsillään.
"Minä en koskaan vaihda sinua keneenkään", Die lässytti poikaystävälleen ja yritti suudella tätä suulle.
Shinya vältti alkoholilta lemahtavan hellyydensosoituksen hyppäämällä turvaan syliini. Kaikki tiesivät, ettei Shinya sietänyt alkoholin hajua ja humalaisia ihmisiä.

Kyo ja Toshiya saapuivat paikalle yhdessä ja loivat minuun hiljentävän mulkaisun. Vedin näkymättömän vetoketjun suuni ylitse, mutta en voinut hillitä tietävää virnettä kasvoillani.
"O-ou. Nyt se taisi sitten tapahtua", Miyavi huomioi, kun Aoi palasi luoksemme jätettyään Uruhan yksin tanssilattian pyörteisiin.
"Etsiköön uuden sätkynuken", jonkin asteen humalassa hoippuva Aoi niiskaisi ja keräsi kaikki täydet drinkkilasit eteensä alkaen tehdä kovalla vauhdilla selvää niiden sisällöistä.
"Eron hetki on karvas paikka", Shinya lohdutti murheen murtamaa taputtamalla hänen olkapäätään lohduttavasti.
Nyökyttelimme myöntävästi, mutta eleellä ei ollut toivottua vaikutusta.
"Nyt minä voin naida ketä haluan!" Aoi hihkaisi kummasti piristyneenä.
Loin nopean vilkaisun Kyon ja Toshiyan puoleen ja huomasin heidän vaihtavan pikaisen katseen keskenään.
"Kuule, Miyavi. Ovatko naiset sinun mielestäsi parempia panoja kuin miehet?" Aoi kyseli sammaltaen.
Muutama nauruntyrskähdys kuului ympäriltäni. Etsin katseellani naisia, mutta en onnistunut paikantamaan yhtäkään. Paikka oli täynnä nuoria miehiä.
"Mistä minä tietäisin? Harrastan vain miehiä", pinkkihiuksinen virnuili ja vahvistukseksi väitteestään hän iski silmää naapuripöydässä istuvalle vaaleahiuksiselle pojalle.
"Naiset ovat ällöttäviä. Niillä on verenvuototaudit ja kaikki", Kyo irvisti ja näytti kieltään.
"Niitä sanotaan kuukautisiksi..." Shinya mutisi tuskastuneena toisen tiedottomuudesta.
"Shinyassa on tarpeeksi naista minulle", Die heitti vitsillä ja sai muut nauramaan.

Tuskallisen odottelun jälkeen Ruki palasi takaisin entistä enemmän itseensä sulkeutuneena. Meluisa yökerho ei ollut hyvä paikka asioiden selvittämiseen, joten päätin säästää kyselyn seuraavaksi aamuksi.
"Voimmeko liittyä seuraanne?" pöytämme vieressä seisoi kaksi nuorelta näyttävää poikaa.
"Koska vain", Miyavi flirttaili avoimesti sille samalle vaaleahiuksiselle, jolle oli iskenyt silmää hetki sitten.
Toinen pojista, hiljaiselta vaikuttava mustahiuksinen, istui viereeni. Hirotoksi itsensä esitellyt vastasi heti Miyavin flirttiin ja hetken kuluttua he istuivat sylikkäin suudellen antaumuksella muiden paheksuvista katseista välittämättä.
"Sinä et esitellyt itseäsi", sammumispisteessä oleva Aoi mongersi vieressäni istuvalle mustahiuksiselle.
Poika näytti säikähtäneeltä villieläimeltä katsellen ihmeissään mustalla luomivärillä reunustetuilla silmillään Aoita. Aivan kuin hän ei olisi ollut tällä planeetella.
"Satoshi", hän kertoi nimensä varovasti.
"Lähdetäänkö meille jatkoille?" Aoi ehdotti, mutta ehti sammua pää kylmää pöytää vasten odotellessaan toisen vastausta.
Katselin kummissani Satoshin värisevää olemusta. Hän ei ollut aivan selvin päin. Sain arveluilleni vastauksen, kun hän veti taskustaan pienen pussillisen vaaleansinisiä pillereitä, joista yhden hän laittoi suuhunsa.
"Sinä käytät aineita", älähdin ihmetyksissäni.
En ollut koskaan ennen nähnyt huumeita näin läheltä, mutta sisälläni tiesin, etten koskaan tuntisi tarvetta elämäni pilaamiseen etsimällä teennäistä onnentunnetta pillereiden avulla.
"Otatko?" hän kysyi silmät harittaen.
Katselin pojan ojentamaa pilleriä suurin silmin.
"Ei hän ota", Ruki liittyi mukaan keskusteluun napaten pussin Satoshin kädestä.
"Etkä ota sinäkään", hän sanoi kylmänrauhallisesti ja ojensi pussin Kaorulle, joka laittoi sen taskuunsa.
"Mitä hittoa?" Satoshi sihisi ja yritti hyökätä nappaamaan omaisuuttaan takaisin Kaorun hallusta.
Yritys päättyi murtuneeseen nenään. Poika lähti alistettuna pois seurastamme Kaorun hieroessa lyönnistä kipeytynyttä nyrkkiään.

Toshiya ja Uruha olivat raahanneet minut yhteistuumin tanssilattialle. Hiki helmeili Uruhan otsalla hänen innostaessaan minua tanssimaan kanssaan. Musiikki soi kovalla ja ympärillämme olevat ihmiset törmäilivät meihin vähän väliä, mutta en välittänyt siitä. Tanssi sinkosi minut toiseen todellisuuteen. Pois siitä maailmasta, pois siitä hetkestä.
Heiluin, riehuin, pompin ja hypin Uruhan kannustaessa minua hetki hetkeltä enemmän. Musiikin vaihduttua rauhallisemmaksi, hän vetäisi minut aivan kiinni itseensä ja laski kätensä lepäämään lanteilleni. Tuijotin hänen silmiään hymyillen edelleen tanssin lumoissa. Kädet koskettelivat kevyesti t-paidan alta paljastuvaa ihoa saaden kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. En kuitenkaan nähnyt tilanteessa mitään epäsopivaa, joten annoin hänen jatkaa varovaista kosketteluaan.
Katsahdin nopeasti baaritiskille ja huomasin Rukin istuvan siellä joku tuntematon tyyppi seuranaan. En kiinnittänyt asiaan suurempaa huomiota, vaan jatkoin pyörähtelyä painaen silmiäni kiinni. Vatsan pohjaa kutitti enemmän ja enemmän jokaisen tanssiaskeleen jälkeen. Tuntui niin hyvältä, vapaalta.
Räväytin silmäni auki tuntiessani huulten kevyen kosketuksen kaulallani. Se tuntui taivaallisen hyvältä, enkä voinut estää nautinnollista huokausta karkaamasta huuliltani. Tajutessani mitä juuri oli tapahtunut, punastuin rajusti ja vedin itseni irti Uruhan tiukasta otteesta.
"Minä olen varattu", naurahdin ja heiluttelin etusormeani hänen kasvojensa edessä moittivasti.
"Anteeksi. Innostuin liikaa", Uruha pahoitteli ja lähti etsimään käsiinsä toista uhria, joka saattaisi langeta hänen pauloihinsa.
Katselin hänen menoaan hivenen pettyneenä. Uruha oli näyttävää ja miellyttävää seuraa.
Etsin silmilläni Toshiyaa, joka oli kadonnut jonnekin ihmismassan joukkoon. Huokaisin tuskastuneena ja lampsin baaritiskiä kohti ohittaen monia kiihkeästi suutelevia tanssipareja.

Pysähdyin muutaman metrin päähän Rukista ja siitä tuntemattomasta hemmosta, joka oli viettänyt hänen kanssaan aikaa tiskillä monta kymmentä minuuttia. Yritin kuulostella heidän keskusteluaan, mutta ympärillä oleva hälinä peitti alleen kaiken. Katsottuani Rukin kasvoja, huomasin hänen olevan tuohtunut jostakin. Hän selitti jotakin huitoen vihaisesti käsillään toisen pojan katsellessa häntä ilottomasti. Lopulta Ruki näytti sormellaan yökerhon uloskäyntiä ja ruskeahiuksinen poika lähti pois.
"Hei", tervehdin poikaystävääni hymyillen ja hyppäsin hänen vieressään olevalle vapaalle baarijakkaralle.
Ruki ei vastannut. Hänen katseensa oli suunnattu edessään olevaan punaiseen juomaan.
"Meidän pitäisi ottaa välimatkaa toisistamme", hän sanoi viimein avattuaan suunsa.
Hän ei vilkaissut kertaakaan minua puhuessaan. Pelkäsin hänen nähneen minut ja Uruhan tanssilattialla ja suuttuneen siitä yhdestä tyhmästä suudelmasta, jossa en edes ollut mukana.
"Tarkoitatko sinä... taukoa?" kysyin hädissäni.
Mikä oli saanut Rukin suuttumaan noin paljon? Mitä minä oikein olin tehnyt?
Hän nyökkäsi ilottomasti baaritiskin kiiltävää puupintaa tuijottaen.
"Jos minä-", aloitin, mutta hän keskeytti lauseeni.
"Tämä ei johdu millään tavalla sinusta", hän töksäytti ja joi lasinsa tyhjäksi.
"Soitellaan", hän sanoi hiljaa ja lähti seulomaan tiensä tanssivien ihmisten ohi narikalle.
Jäin katsomaan ihmeissäni hänen loittonevaa selkäänsä. Mielessäni pyöri kymmeniä aiheeseen liittyviä kysymyksiä, mutta missä olivat vastaukset? Ei ollut vastauksia.

Yö jatkui minun osaltani alkoholinkatkuisissa tunnelmissa. Join kaiken mitä eteeni tuotiin ja pian olinkin niin humalassa, että mielessäni alkoi kehittymään mitä kummallisimpia mietteitä.
Yritin keskustella Kyon kanssa uusimmista kauhuelokuvista, mutta ajatukseni kulkeutuivat koko ajan tanssilattialla pyörivään Uruhaan. En voinut pitää katsettani erossa hänestä, vaikka se tuntuikin oudolta ja ennen kaikkea kielletyltä. Miten yht'äkkiä pystyi syntymään niin väkeviä tunteita ihmistä kohtaan, jota oli ajatellut pelkkänä hyvänä kaverina? Halusinko vain tehdä Rukin mustasukkaiseksi, jotta hän haluaisi olla kanssani?
Oliko väärin haluta läheisyyttä ihmiseltä, jota kohtaan ei tuntenut lainkaan rakkautta? Ainoastaan tulenpalavaa himoa ja seksuaalista mielihyvää katsellessa hänen sulavia liikkeitään.
Teki mieli läimäyttää itseäni, jotta tajuaisin olevani varattu, kuten sen olin hänelle aikaisemmin illalla ilmoittanut. Oliko yksi omaa mielihyvää tavoitteleva hairahdus sallittu parisuhteessa? Jos halusi vain kerran kokea tyydytystä jostakin muualta, kuin oman seurustelukumppaninsa kanssa? Välittäisikö Ruki oikeasti, vaikka kerran pettäisinkin häntä?
Mehän olimme tauolla, joten ei ollut mitään menetettävää. Sillä hetkellä en tuntenut rakkautta enkä kaipausta häntä kohtaan. Hän oli loukannut minua sanoillaan ja minä olin todella katkera. Paskat Rukista, jos hän ei halunnut minua enää. Pystyin varmasti saamaan kenet tahansa halusin.
"Uruha..." parahdin hänen kävellessä hymyilevänä luoksemme.
En hallinnut enää mieltäni ja kaikki tämä vain Rukin sanojen sekä liiallisen alkoholin nauttimisen takia.
Uruha istui minua vastapäätä ja vetäisi kätensä viekoittelevasti vaaleanruskeiden hiustensa läpi. Tunsin Shinyan pistävän tuijotuksen, mutta en saanut silmiäni irti Uruhan täydellisistä kasvoista.
"Tanssitaan", vinkaisin ja nappasin kiinni hänen kädestään.

Ruskeahiuksinen seurasi minua kuuliaisesti tanssilattialle ja jatkoimme kesken jäänyttä tanssiamme.
Hitaan kappaleen alkaessa vedin hänet rohkeasti kiinni itseeni ja liu'utin käsiäni hänen alaselällään. Poika katsoi minua ihmetellen, mutta tajuttuaan ajatukseni hän lähti hymyillen mukaan leikkiin.
Keinuimme melodisen musiikin tahdissa toisiamme vasten ja pian huulet kohtasivat toisensa. Suudelma oli pikainen. Siinä ei ollut lainkaan tunnetta mukana, enkä sitä kaivannutkaan.
Suutelimme uudelleen, tällä kertaa syvemmin. Olin mielissäni, etten tuntenut hänen kanssaan mitään tunnetasolla.
Hän siirtyi näykkimään kaulaani. Hampaat koskettivat ihoa hellästi, kokeillen.
Poika nosti hieman päätään ja lipaisi kielellään korvaani. Henkäisin kiihottuneena ja siirsin käteni hänen takapuolelleen.
"Nyt riittää", hän naurahti pienesti ja perääntyi kauemmas.
Katsoin häntä pettyneenä. Oliko poika vain leikitellyt kanssani?
"Minä tiedän mihin Ruki vetää pettämisen rajan. Me olemme vielä rajan alapuolella, enkä aio ylittää sitä", Uruha kertoi rauhallisesti.
"En aio koskea ystäväni omaisuuteen sellaisella tavalla, jota hän ei halua."
"Kiitos", nyökkäsin tavallaan kiitollisena.
Kaikki oli vain tyhmää rajojen testailua. Mitään sen suurempaa ei ollut tapahtunut, joten ei ollut mitään katumisen arvoista.

"Lähdetkö samalla taksilla?" Shinya oli ilmestynyt huomaamatta taakseni.
"Vaikka", myönnyin hieman allapäin.
"Sinä et ole tehnyt mitään väärää, joten hymyile", hän kannusti.
"Jos hyvän ystävän himoitsemista ei lasketa vääräksi, niin mikä sitten lasketaan?" ärähdin vihaisena itselleni.
Miten saatoin olla niin idiootti, että olin edes harkinnut pettäväni Rukia? Minähän rakastin häntä ja halusin häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa.
"Sinä et ole ainoa, jonka pään Uruha on pistänyt sekaisin", Shinya kertoi hivenen katkeruutta hänen äänessään.
"Die?" arvasin ja hän nyökkäsi päätään.
"Kuten myös Kai, Miyavi, Aoi ja Ruki", hän luetteli nostaen jokaisen nimen kohdalla yhden sormen ilmaan.
"Rukikin?" mylväisin hämmästyneenä.
"Hän oli ensimmäinen", Shinya irvisti ja auttoi hoippuvan Dien jaloilleen.
"Uruha on huora", Toshiyakin liittyi keskusteluumme.
"Vie aina kaikki minun mieheni...", hän jatkoi mutisten.
"Hän näyttää humalassa paljon paremmalta, mitä oikeasti on", Shinya lohdutti napatessaan takkinsa narikasta.
Oloni oli hiukan parempi, vaikka ei se vienyt tyhjyyttä mennessään. Olin silti ajatellut pettäväni rakastamaani ihmistä, enkä voinut koskaan antaa sitä itselleni anteeksi.

~*~

Kello oli jo kaksi aamuyöllä, kun taksi pysähtyi kotitaloni edustalle ja jätti minut kyydistään viileään keväiseen yöhön.
Tallustelin sisään hiljaiseen rappukäytävään ja matkustin hissillä viidenteen kerrokseen. Muutaman kerran avaimesta erehdyttyäni sain viimein lukon avattua ja hiivin pimeään eteiseen riisumaan päällysvaatteita päältäni.
En jaksanut vaihtaa yövaatteita, vaan löntystin sänkyyn, jonne jäin makaamaan katsellen tyhjää kattoa. Olo oli niin alaston ilman Rukia. Hänen seuransa antoi olemassaololleni tarkoituksen ja nyt tunsin olevani pelkkä pölyhiukkanen ympärilläni olevassa ilmakehässä.
"Miksi en osaa tyytyä siihen, mitä annetaan vaan janoan sitä, mitä en voi koskaan saada?" kysyin itseltäni.

Sillä hetkellä yöpöydälle laskettu puhelin pärähti soimaan. Nappasin sen nopeasti käteeni ja painoin vihreää vastausnappulaa painaessani luurin korvalleni.
"Ruki?" kysyin toiveikkaana.
"Minä rakastan sinua..."
"Ruki? Oletko se sinä?"
"Auta minua..."
"Kuka helvetti siellä on?" kysyin peloissani tajuttuani, ettei ääni kuulunut Rukille.
"Minä jätin sinulle lahjan... Katso ulos..."
Sydämeni pamppaili sinne tänne rinnassani. Hengitykseni oli katkonaista ja jokainen aisti oli valppaana. Kävelin varovaisin askelin parvekkeen ovelle ja katsahdin ulos. Ei mitään. Laskin katsettani ja karjaisin säikähdyksestä huomattuani parvekkeen lattian olevan täynnä verenpunaisia ruusuja.
"Kuka helvetin psykopaatti siellä on? Jätä minut rauhaan!" karjuin puhelimeen paniikissa.
"Minä rakastan sinua, hide..." olivat soittaja viimeiset sanat ennen puhelun katkeamista.

Vajosin kylmää seinää pitkin istumaan maahan. Tuijotin paniikissa ikkunasta ulos puristaen puhelinta kädessäni. Näin ei voisi enää jatkua.
"Miksi juuri minä?" huusin niin kovalla äänellä, kuin kurkustani lähti.
Hakkasin allani olevaa lattiaa nyrkeilläni kyynelten valuessa vuolaana virtana poskiani pitkin päätyen lopulta suudelmista herkistetylle kaulalle. Heijasin itseäni edestakaisin vahtien parvekkeen ovea, kuin peläten sen aukeavan ja ruusujen hyökkäävän kimppuuni pistellen minut kuoliaaksi terävillä piikeillään.